Mannheim - Basel - Arth-Goldau - Milano - Torino

Kymmenen päivän interrailmatkamme alkoi maanantaiaamuna kello 7.36 Mannheimin päärautatieasemalta. Olimme ottaneet aamupalan matkaan mukaan ja napostelimme junassa leivät juotavien jogurttien kera. Ensimmäinen junan vaihto oli heti Saksan rajan toisella puolella Baselissa, Sveitsissä. Baselista lähtevään junaan suhteen meillä olikin kovat odotukset, koska junassa piti olla myös maisemavaunu, mikä tarkoittaisi, että pitäisi olla myös maisemia, joita katsella.

Sveitsin junan maisemat eivät kuitenkaan yltäneet odotuksiimme, ennen seuraavaa vaihtoa Arth-Goldaussa. Italiaan menevästä junasta olimme ennakkoon lukeneet, että se kulkee suurimmaksi osaksi tunnelissa, mutta yllätyimme kuitenkin positiivisesti, kun tunnelipätkien välissä pääsimme sittenkin näkemään Sveitsin upeita vuorimaisemia lumihuipuilla ja kauniilla järvillä. Junamatka Sveitsin halki oli maisemiltaan ehdottomasti koko reissun upein.

Italian rajan ylitettyämme vuoret alkoivat pikku hiljaa laskea ja lumihuippujen sijasta pystyimme keskittymään palmujen bongailuun. Eteläiseen Eurooppaan saapumisen saattoi huomata myös siitä, että junan vessa tulvi ja hienot autot hävisivät ohi kiitävien pikkukaupunkien kaduilta. Maisemat olivat juuri sellaiset kuin, missä tahansa muuallakin Etelä-Euroopassa.

Saavuimme Milanoon aikataulun mukaisesti ja jätimme rinkan rautatieasemalle vartioituun säilytykseen, ennen kuin lähdimme etsimään italialaista lounasta. Bongasimme sivukadulta edullisen kiinalais-italialaisen ravintolan, jossa oli tarjolla myös Jussin haluamaa pizzaa. Epäonneksemme paljastui kuitenkin, että ravintolan pizzakeittiö oli kiinni ja pizzojen sijasta jouduimmekin tyytymään pasta-annoksiin. Epähuomioissa jätimme vielä tarjoilijalle varsin reilusti tippiä, sillä luimme jälkeenpäin luotetusta matkakumppanistamme Lonely Planetista, että Italiassa ei ole edes välttämätöntä tipata.

Lounaan jälkeen meille jäi vielä aikaa kierrellä Milanon keskustassa ja katsella paikkoja. Kaupungin kaduilla oli varsin paljon muodikasta väkeä liikkeellä ja Jussi tunsi itsensä alipukeutuneeksi farkuissa ja tavallisessa paidassa. Kalliita luksusvaateliikkeitä oli kapeilla kaduilla vierivieressä ja hintataso oli niiden mukainen. Aikamme pyörittyämme olikin jälleen aika palata juna-asemalle ja lähteä päivän viimeisellä etapille kohti ensimmäistä yöpaikkaamme Torinoa.

Torinoon pääsi Milanosta suoralla junalla, joka oli hieman aikataulusta jäljessä. Junan ollessa myöhässä kyydistä pois jäänti osoittautui haasteelliseksi, koska tiesimme vain monelta pitäisi olla perillä tietyllä asemalla, mutta kuulutusten puuttuessa aseman arvailu oli jännää. Oli vähällä, ettemme jo kerran jäänet väärällä asemalla pois. Toisilla matkalaisilla oli vielä enemmän epäonnea, sillä näimme kun kaksi naista jäi kyydistä pois ja juuri kun juna lähti jatkamaan he tajusivat, että eivät olleetkaan vielä perillä. Ylimääräisestä jännityksestä huolimatta pääsimme perille ja löysimme vielä hotellinkin ilman turhaa harhailua, vaikkei meillä ollut edes kunnon karttaa. Hotelli osoittautui hyväksi ja nukahdimme tyytyväisinä ensimmäisen reissupäivän jälkeen.

1304260611_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Reissun ensimmäinen junanvaihto Baselissa

1304271063_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Muotia Milanosta