Bordeaux - Pariisi - Strasbourg - Offenburg - Mannheim

Interrailin viimeinen päivä lähti käyntiin itsetehdyllä aamupalalla, tavaroiden viimeisellä pakkauksella ja hotellista uloskirjautumisella. Uloskirjautuessa hämmennystä herätti, kun respa yritti lausua saksalaista osoitetta ja me emme ymmärtäneet, mistä oli kyse. Lievä jännitys takaraivoissa Pariisin jatkoyhteyksien puolesta kävelimme juna-asemalle ja lipunmyyntiin. Virkailijan tutkailtua aikansa asiaa onnistuimme kuin onnistuimmekin saamaan Pariisista liput Strasbourgiin. Hyppäsimme siis iloisin mielin Pariisin junaan ja kotimatka alkoi.

Pariisissa oli onneksi vaihtoaikaa reilusti, sillä jouduimme vaihtamaan juna-asemaa metrolla. Lounaaksi söimme pastaa ja salaattia juna-asemalla, ennen Strasbourgin junan lähtöä. Junaan ostimme vielä evääksi namuja ja vettä.

Strasbourgissa jatkoyhteys Mannheimiin selvisi kädenkäänteessä, mutta vaihtoajan ollessa pitkä ehdimme käydä myös tallustelemassa Strasbourgissa. Perillä Mannheimissa olimme vihdoin juuri ennen puolta yötä eli viimeinen matkustuspäivä tuli hyödynnettyä aivan viime minuuteille saakka.

1304261675_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Gare de l'Est, Paris